Artikkelit Helsinkiin ja Luumäkeen on avattu Helen Oy:n toimesta kaksi uutta suuritehoista latausasemaa. Redin kauppakeskuksessa Helsingissä ja Taavetintorilla Luumäellä sijaitsevat latausasemat hyödyntävät TouchPayGo-maksulaitetta.
TouchPayGo on älykäs, kosketusnäytöllä toimiva maksulaite. Yksi maksulaite mahdollistaa kätevän korttimaksun ja kuitin toimittamisen kaikenkokoisilla latausasemilla. Maksulaite mahdollistaa myös eri hinnoittelun eri latauspaikoille, esimerkiksi lataustehon tai lataustavan perusteella.
Helenin tuotekehityspäällikkö Päivi Linteri kertoo uusien maksulaitteiden asennuksen sujuneen mallikkaasti. Laitteet ovat toimineet hyvin ja niillä on maksettu latausta melkein päivittäin.
– Maksulaitteiden asennus oli helppoa. Myös TouchPayGo-maksulaitteiden käyttöönotto sujui sukkelasti Helenin ja maksulaitetta toimittavan ParkChargePayn yhteistyöllä, Linteri kertoo.
Suoraviivainen mutta tarkka käyttöönotto
Maksulaitteiden asennus ja käyttöönotto tapahtuu monivaiheisena prosessina. Varsinainen laiteasennus latausasemalla on suoraviivaista: TouchPayGo-maksulaite jalustoineen asennetaan latausasemalle ja kytketään sähköihin. Helen toteutti maksulaitteen asennustyöt osana latausaseman rakennusprojektia.

Laiteasennusta seuraa yhdistäminen maksu- ja latauksenhallintajärjestelmiin
– Toimitimme maksuliikenteessä tarvittavat tiedot, kuten kauppiastunnuksen, latauslaitteen identiteetin ja latauspisteiden numeroinnin ParkChargePaylle. Itse huolehdimme asennustöiden lisäksi tarvittavasta kommunikaatiosta sidosryhmien suuntaan, Linteri listaa.
– Helenin suuntaan integraatio ParkChargePayn suuntaan näyttäytyy kuin mikä tahansa muu OCPI-integraatio. ParkChargePay löytyi Helenin käyttämästä OCPI-kirjastosta, joten integraation käyttöönotto oli meille todella, suorastaan naurettavan, helppoa, Linteri jatkaa.
Varsinainen koekäyttö suoritettiin Helenin ja ParkChargePayn yhteistyönä, minkä jälkeen laitteet ovat toimineet moitteetta.
Yksi ParkChargePay-järjestelmän eduista on sen skaalautuvuus: yksi kauppiastunnus ja maksulaite palvelevat koko latausasemaa latauslaitteiden määrästä riippumatta. Tämä tekee myös latausasemien laajentamista tulevaisuudessa vaivatonta.
TouchPayGo toimii kaikkien latauslaitteiden kanssa
TouchPayGon hyvä integroitavuus oli yksi Helenin keskeisistä valintaperusteista maksulaitteelle. Esimerkiksi uusia sovellusrajapintoja ei tarvittu lainkaan, koska TouchPayGo liittyi suoraan Helenin olemassa oleviin järjestelmiin. TouchPayGo toimii itsenäisesti, eli suoraa yhteyttä olemassa olevaan latauslaitteistoonkaan ei tarvita.
– Helenille oli tärkeää voida keskittää maksamisen ratkaisuja, Linteri kertoo.
Korttimaksupäätteitä asennetaan osittain EU:n AFIR-lainsäädännön vaatimusten takia. Latausoperaattorin on mahdollistettava maksaminen maksukortilla, ilman erillistä asiakkuutta tai esimerkiksi älypuhelinsovellusta. Tämä on vaatimus kaikilla uusilla yli 50 kilowatin latausasemilla vuodesta 2024 alkaen. Lisäksi ensi vuodesta alkaen sama pätee myös aiemmin asennetuille teholatausasemille.
Vanhemmat latausasemat ovat usein monenkirjavaa latauslaitekantaa, jolloin korttimaksupäätteiden jälkiasentaminen suoraan latauslaitteistoon olisi haastavaa. TouchPayGo-maksulaitteen latauslaiteriippumaton toteutus toimiikin mukavasti myös vanhemman laitekannan kanssa, kun muutoksia tai päivityksiä asennettuihin latauslaitteisiin ei tarvita. TouchPayGo hyödyntää olemassa olevia yhteyksiä latauslaitteiden ja niiden hallinta- ja maksujärjestelmien välillä, eli niitäkään ei tarvitse rakentaa maksulaitetta varten.
Helen Oy tarjoaa asiakkailleen sähköautojen latauksen lisäksi sähköä, lämpöä ja jäähdytystä. Helenillä on Suomessa noin 800 latauspaikkaa Raaseporista Keminmaalle ja Porista Joensuuhun. Merkittävin Helenin latauspaikkakeskittymä on pääkaupunkiseudulla.
ParkChargePay on suomalaisen Semel Oy:n tuotemerkki. Semel Oy:llä on yli 50 vuoden kokemus henkilöliikenteen luotettavista ja turvallisista maksuratkaisuista pohjoismaissa.